Toivo on antautumista ajan virtaan, epätoivo puolestaan rannalle jäämistä. Ajan virta voi kiihtyä ja rauhoittua. Siinä on akanvirtoja, putouksia, suvantoja ja kapeikkoja. Se voi jäätyä ja siinä olevan veden määrä vaihtelee. Mutta aina se virtaa. Muuten se lakkaisi olemasta itsensä.
Toivon kannalta on olennaista, että myös epätoivo on totta. Toivo ja epätoivo kertovat toisistaan. Niillä molemmilla on yhteys johonkin kaipuuseen ja kyltymättömyyteen. Asiat ovat vielä kesken. Kun virta lopulta laskee mereen, ollaan perillä.
Martti Lindquist 2007, Toivosta ja epätoivosta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti