tiistai 22. toukokuuta 2012

Terapiaa vesiltä


Moottori pörisee, laine liplattaa levottomasti, vesi pärskyy silloin tällöin kädenselälle, jota uitan tarkoituksella lähellä veden pintaa. Mies kielsi venereissulla kuvaamisen kameralla, se oli ehto päästä vesille tänään. No suostuin, onnekseni. Taas sain tuta, että mieheni ( yli 20 v aviossa ollaan oltu) tuntee VÄLILLÄ minut paremmin, kuin mitä minä itse. Kun kuvaan keskityn vain kuvakulmiin ja siihen mitä kuvalla saan ilmaistua, kuva kun on enemmän kuin 1000 sanaa. Nyt kuitenkin koin, että aistimalla, olemalla itse läsnä kyseisessä hetkessä (aistimalla kaikilla aisteillani kyseistä hetkeä). Harjoittelemalla hetkessä olemista koin enemmän kuin se 1000 sanaa. Tässä oleva kuva on edelliseltä venereissulta.

Aurinko häikäisi ja kimalsi silmiin, sekä lämmitti ihoa ja väritti ympäristön. Vesi lirisi, säpisi ja roiskui veneen reunaa vasten, välillä jokin yksinäinen eksynyt pisara reunan ulkopuolella roikkuvalle kädellenikin. Vesi oli kylmää.
Tuuli puhalsi iholleni lempeän pehmeästi, kuin pehmeät pyyhkäisyt. Kun mentiin saaren metsän varjoon heti arki palasi ja palelsi. Välillä kun hidastettiin vauhtia näin koivujen oksien taipuvan tuulen mukana ja lokin lentävän ohitsemme. Viime viikolla löytämämme karkulaisvene oli siirtynyt vastarannalle pusikkoon odottamaan löytämistään.

Oli paljon eri sinisen sävyjä vedessä ja taivaalla. Monia eri sävyjä vihreää maalla ja puissa. 
Puut näyttivät asuvan vedessä (tulva on vielä). 
Välillä koin tärskyjä selkääni vasten ja välillä keinuin kevyesti kuin lastu laineilla.
Joka tapauksessa se oli terapiaa luonnossa.

ps me emme puhuneet juuri mitään koko aikana ja se oli nyt hyvä se =)